Timi Wahalahti 0

Olen -94 syntynyt Helsinkiläinen joka verhoutuu netissä nimimerkin SipuliSopuli taakse. Opiskelen parhaillaan Omniassa media-assistentiksi ja teen graafisen- sekä internetalan töitä freelancerina. Lisäksi kuulun Osuuskunta Sangeen jossa vastaan asiakaspalvelusta.

Tämä blogi toimii yleisenä kaatopaikkana mielipiteilleni maailman menosta ja ajankohtaisista asioista, jos haluat tietää mitä teen käy sivulla timiwahalahti.fi.

VR:n johdolta puuttuu munat 0

Aapo Puskalan tekemä käytettävyysarvio VR:n verkkokaupasta alkoi levitä tänään internetissä, arvion tulokset ovat enemmän kuin huolestuttavia ottaen huomioon että järjestelmän on toimittanut huippukalliiseen hintaan (15 miljoonaa euroa) kaksi alan suurimpiin toimijoihin kuuluvaa yritystä (accenture ja tieto).

Projekti viivästyi, budjetti ylittyi ja joku microsoftin nimeen vannova “ammattilainen” testasi sitä Intiassa – mitä kävi: syntyi lippukaaos, automaatit kaatui kun uusi järjestelmä otettiin käyttöön eikä mikään myyntikanava toiminut kunnolla koska verkkokaupasta lipunmyyntitiskeihin kaikki käyttävät samaa backendiä.

Automaatit pysyi suljettuina useamman päivän, verkkokauppa hidasteli ja syntynyttä kaaosta selitettiin “matkustajien suurella kiinnostuksella, joka oli yllätys”, paskanvitut sanon minä. Oli odotettavissa että syntyy pieni kävijäpiikki kun ihmisiä kiinnostaa uusi verkkokauppa, mutta enpä usko että se olisi lisännyt junamatkustamisen kiinnostavuutta yhdessä yössä niin paljon että myyntikanavat pettävät.

Jokatapauksessa takaisin tuohon käytettävyysarvioon, tässä joitain surkuhupaisia tuloksia.

23 kriittistä ongelmaa
47 merkittävää ongelmaa
75 kohtalaista ongelmaa
28 vähäistä ongelmaa
1 erityisen toimiva toteutus
4 mahdollista ongelmaa, lisätietoja tarvitaan

Edes verkkokaupan ensimmäinen sivu ei mene läpi HTML validaattorista vaan siinä on 75 virhettä ja 11 varoitusta, tähän ei pystyisi edes 15v Viljami-korianteri joka on koodannut lemmikkikissansa kotisivuille vieraskirjan.

Lisää hauskuutusta saadaan siitä että verkkokauppa on suljettu öisin, liekö tämä peruja jostakin vanhasta järjestelmästä joka on ollut niin susi että se on tarvinnut yöllä aikaa käsitellä viimeisen vuorokauden myyntitapahtumat – kuka tietää, mutta VR:n kehityspäällikkö Jani Jääskeläinen on luvannut jo 2007 että jatkokehitykseen kuuluu palveluajan kasvattaminen mutta silti mitään ei ole tapahtunut vaikka uusi lipunmyntijärjestelmä olisi ollut oiva tilaisuus siihen.

Kaikista eniten minua kummastuttaa miten *tussa on mahdollista että tuohon hintaan tehty ja kahden suuren it-talon toteuttama järjestelmä voi olla näin huono ja miksei VR:n johdossa ole tippunut päitä?

Jos samanlainen kaaos olisi syntynyt jossain muualla kuin munattomien johtajien suomessa oltaisiin järjestelmätoimittajalta penäämässä suuria korvauksia, päitä olisi pudonnut ja liikenneministeri kävisi ihan hiilenä – mutta ei, suomessa tyydytään maksamaan järjestelmätoimittajalle, päitä ei ole pudonnut ja liikenneministeri Merja Kyllönen toteaa että lipunmyyntijärjestelmää ruoditaan tarkemmin keväällä.

Helvetti mitä paskaa.

 

Urkkiminen jatkuu 0

Aiemmin olen kirjoittanut koulussani, Omniassa harjoitetusta tietokoneiden käytön valvonnasta NetOP ohjelmalla. Käytyäni kirjeenvaihtoa rehtorimme kanssa sain vastauksen jossa ilmaistiin että sen käyttöä tullaan jatkamaan sillä koulun sekä muiden ammatillisten oppilaitosten tekemän selvityksen mukaan lainsäädäntö ei yksiselitteisesti säätele kyseisen ohjelmiston tai vastaavien käyttöä eikä myöskään siten ole yksiselitteisesti osoitettavissa, että kyseessä olevien ohjelmistojen käyttö olisi kiellettyä.

Omniassa katsotaan ohjelman palvelevan opetuksen toteuttamisessa joten sen käyttöä jatketaan, kuitenkin ohjeistamalla opettajia tarkemmin. Jokatapauksessa tämän lukuvuoden alussa NetOP:ta on käytetty aktiivisemmin kuin koskaan, oppilaiden työpöytien valvontaan.

Omnia teki myös selvityspyynnön tietosuojavaltuutetulle, mutta kannanottoa asiaan ei kuulemma ole tullut. Kuitenkin tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on aiemmin tyrmännyt (HS 22.2.2009) tämänkaltaisten valvontaohjelmien käytön, “Jo internetin selailu kuuluu viestintäsalaisuuden piiriin, eikä näin ollen käytön valvominen ole sallittua. Lain mukaan asiasta ilmoittaminen ei muuta asiaa”, sanoo Aarnio.

Kantelu oikeusasiamiehelle 0

Osallistuin Olkiluotoblockade mielenosoitukseen 20.8. jossa jouduin kiinniotetuksi, tein kyseisen päivän tapahtumista ja kiinniotostani kantelun oikeusasiamiehelle 23.8. Nyt julkaisen osan tästä kantelusta (jotkin kohdat jätän julkaisematta Olkiluodossa toimineiden poliisien sekä muiden mielenosoituksessa olleiden yksityisyyden suojaamiseksi).

“Pyydän tutkimaan kiinniottooni sekä alaikäisenä kohteluun liittyviä seikkoja.

Minut kiinniotettiin 20.8.2011 kello 08:25 Olkiluodontiellä osallistuttuani Olkiluotoblockade-mielenosoitukseen ja siihen liittyneeseen tien blokkaamiseen, poliisi oli koko mielenosoituksen ajan estänyt muurillaan banderolliemme näkyvyyden autotielle. Itse olin blokkaamassa tietä usean ihmisen ryhmässä joka piti toisistaan kiinni kaatuneena maahan, ennen kuin poliisi alkoi turhaa voimaa käyttäen iroittamaan meitä toisistamme annettiin meille käsky hiljaisesti vierestä sanomalla poistu kolme kertaa peräkkäin niin nopeasti ettei siihen pystynyt reagoimaan. Tämän jälkeen poliisi ryhtyi irrottamaan meitä toisistamme turhaa voimaa käyttäen.

Kiinniotetut kuljetettiin läheisen huoltoaseman pihalla olevan bussin luokse jossa kaksi poliisimiestä piti kumpaakin kättäni kiinni, tämä oli tarpeetonta ottaen huomioon että olen pieni ja painan 53 kiloa ei minusta olisi ollut pistämään vastaan edes yhdelle poliisille. En saanut pitää mukana ollutta juomapulloa kuumassa bussissa.

Huoltoaseman pihalta lähdettyämme bussi ajoi poliisilaitoksen takapihalle, jossa meitä istutettiin kuumassa bussissa odottamassa että yksitellen meidät pyydettiin ulos.

Bussista päästyäni poliisi ohjasi minut sisätiloihin joissa mukanani olleet tavarat otettiin jätesäkkiin talteen, tämän jälkeen minut ohjattiin putkaan. Putkassa meitä oli yli kymmenen vaikka putka oli tarkoitettu kolmelle ja siellä oli yksi patja, ulosteiden annettiin olla vessanpöntössä kunnes yhtä meistä tultiin hakemaan ulos ja pyysimme huuhtelua. Koska tilassa oli vain yksi patja suurinosa joutui istumaan erittäin kylmällä betonilattialla. Kutsunapin pyyntöihin ei vastattu ja hakattuamme seiniä sekä ovea saadaksemme vartijan paikalle valot sammutettiin. Useasta pyynnöstäni huolimatta minulle ei annettu paperia sekä kynää kirjoittamista varten.

Minulle suoritettiin suppea kuulustelu jossa paikalla ei ollut todistajaa, lisäksi kieltäydyttäni allekirjoittamasta esitutkintapöytäkirjan kuulustelun suorittanut konstaapeli kävi pyytämässä todistajan paikalle joka vain allekirjoitti paperin, konstaapelin uudestaan minulta kysymättä allekirjoitanko. Myöskään huoltajalleni ei missään vaiheessa ilmoitettu minun olevan kiinniotettu.

Kuulustelun jälkeen minut ohjattiin vielä erilliseen tilaan odottamaan rekisteröintiä, tässäkin pienessä tilassa meitä oli huomattavasti enemmän mitä sinne on tarkoitettu. Tässä tilassa ei ollut yhtään pehmustetta. Pyysimme useaan otteeseen vartijalta vettä koska tilassa ei ollut hanaa, emme kuitenkaan saaneet vettä vaan vapautuva ystävämme joutui antamaan meille vesipullon oven alta.

Tämän selostuksen pohjalta pyydän selvittämään seuraavat seikat sekä muut siitä esille nousevat epäkohdat poliisin toiminnassa:

-Toimiko poliisi oikein sijoittaessaan minut alaikäisenä samaan putkaan muiden kanssa (viittaan Sisäasianministeriön ohjeeseen SM-2003-00251/Tu-41 kohtaan 2.2.6)
-Oliko poliisilla oikeus evätä minulta oikeus kynään sekä paperiin (viitaten aiemmin mainitsemani ohjeistuksen kohtaan 2.2.20)
-Olisiko poliisin pitänyt ilmoittaa huoltajalleni kiinniotosta (viitaten aiemmin mainitsemaani ohjeistuksen kohtaan 2.2.1)
-Olisiko minulla pitänyt olla suppeassa kuulustelussa todistaja
-Toimiko konstaapeli oikein kieltäydyttyäni allekirjoittamasta esitutkintapöytäkirjaa
-Toimiko poliisi oikein antaessaan poistumiskäskyn

Stadilogin 0

Helsingin kaupungin kirjastoissa olevassa wlanissa (SSID: stadinetti) on selainpohjainen kirjautuminen kirjastokortin numerolla ja tunnusluvulla. Jos haluaa käyttää vain ssh yhteyttä joutuu avaamaan selaimen ja kirjautumaan sisään jotta järjestelmä päästää sinut internettiin.

Stadilogin.pl kirjautuu automaattisesti sisään ilman selainta ja ilmoittaa graafisesti onnistuiko kirjautuminen. Skripti pitää ajaa käsin stadinettiin yhdistämisen jälkeen, ja uudestaan kun istunto on vanhentunut. Skriptin ajamisen voi kuitenkin automatisoida stadinettiin yhdistämisen jälkeen wicd -ohjelmalla mutta istunnon vanhettua skripti pitää ajaa käsin.

Stadilogin.pl vaatii toimiakseen että seuraavat paketit on asennettuna; perl, libwww-mechanize-perl, libgtk2-notify-perl sekä tiedosto suoritusoikeudet.

#!/usr/bin/perl

# Autologin for stadinetti
#
# Author; Timi Wahalahti <timi.wahalahti@gmail.com>
# Thanks to; Miiro Lindfors
# Lisensoitu ketä-vittua-kiinnostaa lisenssillä

use WWW::Mechanize;
use Gtk2::Notify -init, "stadinetti";

my $mech = WWW::Mechanize->new();
my $user = '<tunnus>'; #username
my $pass = '<salasana>'; #salasana
my $url = 'http://google.fi'; #haettava url

#notifyt skenaarioille succes ja failed
my $success = Gtk2::Notify->new("Kirjautuminen stadinettiin onnistui!", "Käytettiin tunnusta: $user\nIstunto vanhenee 45min kuluttua");
my $failed = Gtk2::Notify->new("Kirjautuminen stadinettiin epaonnistui!", "Käytettiin tunnusta: $user\nTarkista tunnus ja salasana");

#haetaan sivu, syötetään login lomakkeeseen $user sekä $pass ja lähetetään lomake
$mech->get( $url );
$mech->submit_form(
form_name => '',
button => 'mode_login',
fields => {
user => $user,
pass => $pass,
}
);

#Tarkistetaan onnistuiko kirjautuminen, tämän jälkeen pääte ja notify kertomaan se
if ($mech->response()->header('Title') =~ m"^(STADINETTI | Etusivu | Sis��n kirjautuminen)") { print "Kirjautuminen epäonnistui\n"; } else { print "Kirjautuminen onnistui\n"; }
if ($mech->response()->header('Title') =~ m"^(STADINETTI | Etusivu | Sis��n kirjautuminen)") { $failed->show; } else { $success->show; }

Seuraava sivu »