Archive for the 'Yhteiskunta' Category


Tekijänoikeuspäivä 0

Ensi viikon keskiviikkona 28. päivä vietetään tekijänoikeuspäivää. Tavalliseen tapaansa TTVK (Tekijänoikeuksien tiedotus ja valvontakeskus ry) viljelee tavallista enemmän virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa.

Paketissa on paljon puitavaa mutta koitetaan… Aloitetaan vaikka ensimmäiseksi tekijänoikeuspäivän seminaarista joka järjestetään Tennispalatsissa 28.4. Seminaarissa on kutsuvieraita, puhujia sekä ilmoittautuneita ja valittuja median edustajia. Puhumassa on mm. elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, tekijänoikeustoimikunnan puheenjohtaja, professori Niklas Bruun sekä joukko muita tahoja jotka varmasti näkevät vain tekijänoikeuksien hyvät puolet. Seminaarin sivut osoitteessa http://www.tekijanoikeuspaiva.fi/Seminaari.html

Hyökatkäämme sitten itse tekijanoikeuspaiva.fi sivuston kimppuun.

Taiteilijan ja tekijän tulot perustuvat tekijänoikeuteen.
Kun luovalla työllä pystyy elämään, meille kaikille syntyy uutta katsottavaa, kuunneltavaa, luettavaa

Väittämää voidaan pitää vääränä sillä useat yksityiset tahot tuottavat uutta kulttuuria ilman tekijänoikeuksia, ilman korvausta. Tekijänoikeudet nykymuodossaan estävät tai vähintäänkin hankaloittavat uuden ja vapaan kulttuurin luomista.

Mainittakoon myös samalla sivulla olevat videot jotka tulevat ilmeisesti pyörimään televisiossa mainoksian, http://www.tekijanoikeuspaiva.fi/Katso%20videot.html Videot antavat hyvin suppean kuvan tekijänoikeuksista ja ovat mielestäni tunteisiin vetoavia, päätelkää sitten itse.

Seuraavaksi käsittelyyn kouluille lähetetty infopaketti. Vuonna 2008 jokainen alakoulu sai oman pakettinsa opettajien oppaita, tehtäviä ja sarjakuvia. Samainen paketti on edelleen tilattavissa netistä http://www.tslt.fi/ Jätän tämän paketin arvioinnin teille, mutta todeta voisi että materiaali on sinällään neutraalia mutta alakoululaisten aivopesu on helppoa.

Sitten meillä on piraattitehdas.fi jossa piratismi rinnastetaan vahvasti fyysiseen varastamiseen sekä tuotepiratismiin. Sarjakuvaa lukiessa veri alkaa kiehua sillä piratismista ollaan haluttu tehdä “jännittävää” ja riskialtista. Jokainen meistä varmaan tietää miten se piratismi oikeasti toimii – parilla hiiren napautuksella. Tekijöiden kertomukset taas liittyvät tuotepiratismiin joten sivun tarkoituksesta ei oikein ota selvää sillä kuvaus on

- –  yläasteelle suunnattu oppimateriaaliprojekti tekijänoikeudesta ja piratismista.

Olisi varsin mielenkiintoista tietää millä tämä kaikki maksetaan. Mahdollisesti niillä teoston perimillä “tekijänoikeusmaksuilla” joita ei voida tekijälle syystä tai toisesta kohdistaa, TTVKn rahoilla jotka on kiristetty parin elokuvan lataajalta, tallennusmedia verolla, valtion tukemana…?

Perjantaina 23.4. vietetään Unescon Kirjan ja tekijänoikeuden päivää, piraatit jalkautuvat tällöin kadulle levittämään tietoisuutta nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän virheistä. Olemme asema-aukiolla kello 16.00-17.00 jonka jälkeen vaihdamme paikkaa, tervetuloa keskustelemaan kanssamme!

Lauantaina 24.4. Helsingin Abriksessa järjestetään paneelikeskustelu “Miten tekijänoikeutta tulisi muuttaa?”, vapaa pääsy. http://www.sosiaalifoorumi.fi/2010/mitentekijanoikeutta/

Kokemuksia koulun tietotekniikasta 1

Mainittakoon näin alussa että tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole missään nimessä halventaa tai moittia koulumme atk-tukihenkilöä sillä hän tekee parhaansa ja kädet ovat aina täynnä töitä. Tarkoitus on esittää nykyinen tilanne todellisuudessaan.

Viikoittain tapaan koulussani Meilahden yläasteella ongelmia jonkin tietoteknisen asian suhteen. Nyt on kulunut kolme päivää viikon alusta ja jokaiselle päivälle onkin löytynyt oma ongelmansa. ATK-tukihenkilö tekee vain puolikkaita viikkoja sillä hän on osa-aika eläkkeellä, tämä aika tulee jakaa kahden koulun kesken. En halua loukata häntä mutta tuntuu kuin hän olisi jämähtänyt windows -98 ajalle.

Koulussamme tarvittaisiin kokopäiväinen tukihenkilö tai edes puhelimen päässä oleva joka pääsisi paikalle samana päivänä, nyt hommat kertyy yhden henkilön harteille. Kokopäiväisen tukihenkilön tarve juontaa siitä että meillä koulussamme on paljon tietotekniikkaa; tulostimia, opettajien henkilökohtaiset kannettavat, oppilaskäytön kannettavat, wlan-verkko, jokaisessa luokassa datatykki, dokumenttikamera, kaiuttimet ja joissain luokissa smart board. Opettajien osaaminen laitteiston käytössä on erittäin heikko sillä heitä ei ole koulutettu esimerkiksi käyttämään smart boardia.

Read more »

Elokuvissa 0

Ystäväni sai Yhtyneiltä kuvalehdiltä kaksi kutsua katsomaan suomessa 16.4. ensi-iltansa saava Kick-ass elokuva. Eli pääsimme siis seuraamaan elokuvan ennakkonäytöstä noin sadan muun kutsun saaneen kanssa. Kinopalatsin sali yhden ovella kutsu tarkistettiin väljästi ja sisään käveli vaivatta. Ovien sulkeuduttua Nordisk Filmin henkilö toivotti mukavaa elokuvakokemusta ja antoi puheenvuoron Finnkinon edustajalle jonka sanat saivat leukani putoamaan lattiaan.

Kuten me kaikki tiedämme piratsimi on laitonta, meillä on täällä Securitaksen vartija varmistamassa että elokuvaa ei taltioida joten pyydänkin teitä sammuttamaan puhelimenne ja laittamaan kameranne pois jottei tule väärinkäsityksiä.

Elokuva on jo nähnyt ensi-iltansa ulkomailla sekä on luultavasti jo jaossa vertaisverkossa. Securitaksen vartija näytti ottavan rennosti etupenkissä elokuvaa katsellen ja pari-kolme kertaa näytöksen aikana kuikuili katsomoon.

Tämä on hyvä käytännön esimerkki siitä miten tekijänoikeuksia suojataan. Onhan elokuvien ääniraidoissa jo ikävä suhina joka ei teatterissa kuulu katsojan korvaan mutta tarttuu mikrofoniin ja nauhoitetussa versiossa kuuluu. On vesileimat jotka eivät katsojalle teatterissa näy mutta kameralle tallentuvat ja näkyvät sen tallenteessa. Lisäksi pitää vielä kuorruttaa kakku vartijalla näytöksessä.

Olenko ainut jonka korvaan tämä kuulostaa oudolta? Tutkimukset ovat osoittaneet että vertaisverkoista lataavat kuluttavat kulttuuriin keskimäärin enemmän rahaa kuin tavallinen kansalainen, tietenkään näitäkään tutkimuksia (kuten muitakaan) ei voida pitää paikkaansapitävinä. Mutu -tuntumalta heitettynä paikkaansapitävänä faktana voidaan kuitenkin pitää sitä että vertaisverkoissa jaettu materiaali on suhteellisen hyvää mainosta. Joku katsoo sieltä elokuvan ja haluaa nähdä tarkemman version tai kokea elokuvan fiiliksen teatterissa, ehkä haluaa ostaa DVD levynä kun se julkaistaan ja omistaa fyysisen kappaleen.

Onko suojaustoimet mielestänne liioiteltuja?

Avoin kirje Yleisradiolle 0

Yle uutisoi Keskiviikkona 10.3.2010 verkkosivustollaan otsikolla “IRC tavoittaa lähes kaikki suomalaiset nuoret”. Otsikosta voisi olettaa että uutisessa puhutaan Internet Relay Chatistä, lähes kaikki suomalaiset nuoret kuitenkin kuulosti epäuskottavalta ja kuten arvata saattoi kyseessä olikin IRC-Galleria. Toimittajalla on mennyt termit sekaisin ja tarkistaja ei myöskään niitä ilmeisesti ole osannut.
IRC (Internet Relay Chat) on suomalaisen Jarkko Oikarisen kehittämä reaaliaikaisen keskustelun mahdollistava pikaviestintäpalvelu. IRCiä alettiin kehittämään vuonna 1988 jolloin palvelimia oli yksi; Oulussa. Jo seuraavan vuoden puolivälissä IRC palvelimia oli maailmanlaajuisesti 40 ja vuoden 1990 heinäkuussa tehdyn mittauksen mukaan IRCiä käytti keskimäärin 12 ihmistä 38 palvelimella. Jarkko Oikariselle on myönnetty vuonna 1997 Dvorak-palkinto IRCin kehittämisestä, lisäksi IRC on palkittu Millenium sovelluspalkinnolla 2005.

IRC-galleria taas on vuonna 2000 perustettu yhteisöpalvelu, jonka alkuperäinen tarkoitus oli olla paikka johon IRCin käyttäjät voivat laittaa kuviaan jotta keskustelukumppanin voisi nähdä muutenkin kuin tekstipohjaisessa IRCissä.
IRC-Galleria alkoi kiinnostamaan myös muita ja vuonna 2006 tehdyn kyselyn mukaan vain 20% gallerian käyttäjistä käytti IRCiä. Tällä hetkellä 52 085 IRC-Gallerian käyttäjää on tunnistautunut IRC -pikaviestintäpalvelun käyttäjiksi. IRC-Gallerialla on puolisen miljoonaa käyttäjää.

Termeillä on siis suuri ero vaikka IRC-galleriasta käytetään etenkin teinien keskuudessa lyhennettä irkki. Valtakunnallisen median johon luotetaan tulisi tarkistaa faktat ja termien tarkoitukset huolella eikä viljellä kansankielessä vääristyneitä merkityksiä.

Uutisen linkki levisi IRCissä kuin kulovalkea ja ensimmäiset kommentit joissa mainitiin IRCin ja IRC-Gallerian eroista poistettiin kymmenen aikoihin torstaina 11.3. Tuntia myöhemmin otsikko oli muotoiltu uudestaan “IRC-Galleria tavoittaa lähes kaikki suomalaiset nuoret”, myös osa uutisen sisällöstä oli päivitetty. Kyseinen uutinen poistettiin Yleisradion internet-sivuilta ja Lapin läänin uutistoimituksesta kerrottiin, että uutinen olisi käytännössä pitänyt kirjoittaa kokonaan uudelleen joten tähän ratkaisuun päädyttiin. Uutisen poiston aikoihin kommentteja oli jo 13 sivullista

Luulisi Yleisradion kaltaiselle valtakunnalliselle uutispalvelulle olevan nolo tilanne kun uutinen päästettiin tarkistuksenkin jälkeen julkaistavaksi vaikka se sisälsi ilmiselviä virheellisyyksiä.
IRC on yksi harvoista suomalaisista menestystarinoista ja sitä tulisi kunnioittaa sillä nykyisellään IRC on maailman suurin ja käytetyin pikaviestintäpalvelu. Suomessa ei menestystarinoita ole paljon syntynyt varsinkaan Internetiin joten IRCin oikea merkitys tulisi säilyttää puhe- kuten myös kirjoituskielessä. Tätä ei kuitenkaan valtamedioiden termien väärin käyttö edesauta.

Kirje lähetetty Yleisradion hallinnolle sekä Lapin läänin uutistoimitukseen.

Julkista pohdintaa… 0

Haluan tarjota teille kaksi asiaa mitä olen pohdiskellut kuluvan viikon aikana. Kommentointi on sallittua, jopa suotavaa.

Read more »

« Edellinen sivu